Ulkoilma Akatemia kannustaa innostavaan ja turvalliseen luonnossa liikkumiseen

Meillä Ulkoilma Akatemiassa on kokemusta ja positiivista intoa retkeilyä sekä luonnossa liikkumista kohtaan. Elämme ja hengitämme pohjoisten erämaiden ilmaa sekä palamme halusta jakaa osaamistamme mahdollisimman monipuolisesti ja laajalti.

Tässä on nostettu esille osaamistamme sekä palveluita, joita voimme tarjota ja toteuttaa. Lisäksi voit olla rohkeasti yhteydessä ja kysyä vapaasti lisätietoa palveluistamme.

Ota yhteyttä

info@ulkoilmaakatemia.fi
040 526 8562
Alareunan chatti


Kurssit

Ulkoilma Akatemia toteuttaa erilaisia retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen liittyviä kursseja hyvin joustavasti sekä juuri sinun tarpeisiin sopivasti. Pääaiheena voi olla esimerkiksi retkeily, talviretkeily, melonta, erätaidot tai luonnontuntemus. Kurssi voi olla myös jokin osa-alue, kuten kompassin käyttäminen, talvella teltan pystytys tai nuotion sytyttäminen maastossa.

Lisäksi voimme järjestää kursseja ja koulutusta retkeilyvarusteista, niiden ominaisuuksista sekä syventyä esimerkiksi materiaaleihin ja niiden ominaisuuksiin erilaisissa olosuhteissa.

Kurssit soveltuvat hyvin luonnossa liikkuville ja työskenteleville tai esimerkiksi henkilöille, jotka työskentelevät retkeilyvarusteiden parissa.

Valikoimassamme on myös runsaasti valmiita kursseja, jotka ovat avoimia ja ne ovat suunnattu kaikille.

Avoin tai tarpeen mukaan rakennettu kurssi sopii hyvin myös työyhteisölle virkistykseksi tai esimerkiksi asiakkaalle kiitokseksi. Kursseille voidaan räätälöidä mm. alennuskoodeja sekä yrityksen itsensä näköisiä kutsukortteja.


Vaellukset

Ulkoilma Akatemian vaellus on upea kokemus metsän syleilyssä tai esimerkiksi suurtuntureiden paljakoilla. Vaelluksella ohjaamme ja vastaamme turvallisuudesta sekä tarvittaessa koulutamme vallitsevissa olosuhteissa toimimista. Vaellus on irtiotto ympäröivästä maailmasta ja toimii loistavasti henkisten akkujen lataamiseen.

Meidän vaelluksilla käytössäsi on maailman parhaat varusteet sekä kokeneet ohjaajat tai kouluttajat.

Vaellus voidaan suunnitella kokonaan ryhmän toiveiden ja tarpeiden mukaan. Vaihtoehtoisesti voimme osallistua vaelluksen suunnittelussa tai toteutuksessa johonkin tiettyyn osa-alueeseen, kuten turvallisuuteen, varusteisiin tai reittiin.

Meillä on myös Suomen laajin valikoima valmiita vaelluksia, jotka ovat avoimia ja ne ovat suunnattu kaikille.

Avoin tai tarpeen mukaan rakennettu vaellus sopii hyvin myös työyhteisölle virkistykseksi tai esimerkiksi asiakkaalle kiitokseksi. Vaelluksille voidaan räätälöidä mm. alennuskoodeja sekä yrityksen itsensä näköisiä kutsukortteja.


Melonta

Ulkoilma Akatemian melontakurssit auttavat sinut turvallisesti ja mukavasti melontaharrastuksen pariin. Valikoimassamme on Meloja 1 ja Meloja 2 -kursseja.

Meidän melontavaellukset esittelevät Suomen upeaa luontoa vesiltä käsin.

Melontakursseilla ja -vaelluksilla sinulla on käytössäsi laadukas kalusto sekä tarvittavat yöpymisvarusteet.

Melontatuotteet toteutetaan yhteistyössä KalajaRetkeilyn kanssa.


Koulutus

Ulkoilma Akatemia pystyy järjestämään erilaisiin tarpeisiin sopivaa retkeily-, luonto-, ja varustekoulutusta. Koulutus voidaan toteuttaa verkossa, maastossa tai sisätiloissa. Koulutuksen kesto ja laajuus voidaan aina sopia ja räätälöidä tarpeiden mukaan.

Yhdessä omien kontaktiemme kanssa voimme rakentaa laajoja kokonaisuuksia tai tapahtumia.


Asiantuntijuus & luennot

Ulkoilma Akatemia pystyy tarjoamaan asiantuntijuutta retkeilyyn ja luonnossa liikkumisen ympärillä.

Olemme toiminut näköalapaikalla kasvavalla alalla vuodesta 2017 alkaen, tuona aikana olemme nähnyt kuinka retkeilyharrastus on noussut Suomessa suureen suosioon.

Meillä on vahva näkemys retkeilyharrastuksesta Suomessa sekä harrastukseen liittyvistä ennakkokäsityksistä ja haasteista.


Materiaali

Ulkoilma Akatemia pystyy toteuttamaan monipuolista teksti- ja kuvamateriaalia erilaisiin kanaviin.

Materiaalia voi hyödyntää esimerkiksi verkkokaupoissa, lehdissä tai maahantuojien omissa materiaaleissa.

Materiaali voidaan toteuttaa itsenäisesti tai osana suurempaa kokonaisuutta.


Markkinointi ja tuotetestaus

Ulkoilma Akatemia tarjoaa laajat mahdollisuudet toteuttaa erilaisia kampanjoita (markkinointi, lanseeraus) osana omaa ydintoimintaa. Voimme esimerkiksi tarjota uusia aamupala- tai välipalatuotteita asiakkaille osana laajempaa markkinointia.

Varusteisiin kohdistuvaa tuotetestausta voidaan toteuttaa omien kouluttajien tai Ulkoilma Akatemian osallistujien kanssa yhteistyössä. Olemme jo nyt vaeltaneet yhteensä yli 30 000 kilometriä ja yöpyneet maastossa yli 5 000 yötä.