
Koe pohjoismaiden upeat suurtunturit – valloita Bárrás!
Elokuussa 2024 järjestämme upean tunturivaelluksen pohjoismaiden suurtuntureille. Vaelluksen aikana kuljemme Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla yhteensä noin 80 kilometriä. Vaelluksen huipentuma on nousu Norjassa Bárrákselle (1 419 m). Reitin varrelle osuu Pältsa tunturialue, upeita vesiputouksia sekä tunturiylänköä.
Reitti on kokonaisuudessaan suhteellisen helppokulkuista. Vaativuutta tuovat nousumetrit sekä nouseminen Paras, Barras, Parastinden vuorelle. Vuorelle nouseminen tehdään ilman rinkkaa, eikä nousu ole teknisesti vaativa. Vuorelle nousemiseen on säävaraus.
Ulkoilma Akatemian partnerit mahdollistavat käyttöösi retkeilyvarusteita. Meillä lainattavat laadukkaat retkeilyvarusteet kuuluvat aina hintaan, ilman lisäveloitusta!


Vaelluksen vaativuus
Vaellukselle osallistuminen vaatii aikaisempaa vaelluskokemusta, mutta ei kaikkia retkeilyvarusteita. Kauttamme on mahdollista lainata ilman lisäveloitusta kaikki retkeilyvarusteet. Osallistujat saavat käyttöönsä Ulkoilma Akatemian verkkokurssin ennen vaellusta. Maastossa on paikoin vaativia kohtia, joten osallistujilta vaaditaan hyvää kuntoa sekä liikkumiskykyä (vaellus on luokiteltu vaativuudeltaan 3/3 (katso luokitukset)). Päivämatkat ovat noin 15 km. Kysy rohkeasti lisää.

Osallistujat voivat halutessaan käydä Ulkoilma Akatemian järjestämällä retkeilykurssilla ennen vaellusta. Retkeilykursseja järjestetään keväällä ja osallistuminen on maksullista. Ulkoilma Akatemian retkeilyn verkkomateriaali tulee osallistujille veloituksetta.

Vaelluksen ohjelma
- Etäilta arviolta heinäkuun alussa.
- Sunnuntai tapaaminen Kilpisjärvellä Mallan parkkipaikalla klo 9:00. Käymme varusteet huolella läpi, nostamme ja säädämme rinkat selkään ja aloitamme vaelluksen.
Päivämatka = Kilpisjärvi – Kuohkimajärvi = 11 km. Illalla perehdymme leiriytymiseen sekä itsensä ja varusteiden huoltoon. - Maanantai Päivämatka = Kuohkimajärvi – Pältsa = 13 km. Illalla mahdollisuus saunoa.
- Tiistai Päivämatka = Pältsa – Gappohytta = 11 km. Illalla huollamme itseämme ja valmistaudumme huiputukseen.
- Keskiviikko Päivämatka = Gappohytta – Bárrás 1419 m – Gappohytta= 25 km. Ilman rinkkaa. Illalla huollamme itseämme.
- Torstai Päivämatka = Gappohytta – Goldahytta = 12 km. Illalla huollamme itseämme.
- Perjantai Päivämatka = Goldahytta – Kilpisjärvi = 14 km. Vaellus päättyy Kilpisjärvelle arviolta kello 16:00.

Aikataulu voi tarkentua lähempänä. Otamme vastaan toiveita sisällöstä. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Vaelluksen ohjaaja

Vaelluksen ohjaajana toimii Ulkoilma Akatemian kouluttaja Anna Aijasaho.
Vaelluksen aloitus
Kilpisjärvi sijaitsee Lapissa Enontekiön kunnassa. Etäisyys Helsinkiin on 1190 km. Linja-autolla pääsee mm. Eskelisen Lapin Linjat vuoroilla. Katso tarkemmin vuoroista www.eskelisen.fi

Reitti ja profiili

Vaelluksen hinta
Vaelluksen hinta 499 €. Hinta sisältää verot sekä ohjauksen maastossa. Lisäksi hinta sisältää ohjelman mukaisen saunan. Osallistujat saavat ilman lisäveloitusta käyttöönsä Ulkoilma Akatemian laadukkaat retkeilyvarusteet lainaksi.
Voit maksaa koko vaelluksen kerralla, tai maksaa pelkän varausmaksun 50€. Varausmaksu 50€ sisältää infokirjeen, whatsapp tuen ja retkeilyn verkkomateriaalin käyttöösi.
Vaelluksen varausmaksu alennuskoodilla ”varaus2024”. Varausmaksun maksamisen jälkeen saat vahvistuksen sekä myöhemmin sähköpostiin loppulaskun, jonka eräpäivä on 30 vrk ennen vaellusta.
Tämän vaelluksen voit maksaa / varata myös liikuntaedulla. Katso ohjeet liikuntaedut-sivuilta. Ryhmäkoko noin 6-10 hlö.
Huom! Hintaan ei sisälly retkiruokia. Infokirjeen yhteydessä saat lisätietoa retkiruuista sekä alennuskoodeja retkiruokien ostoon.
Vaellus ostetaan Holvi-verkkokaupasta.
Vaelluksen vastuullisena järjestäjänä toimii Outdoor Adventures Finland 3255796-2.

Jäikö jokin askarruttamaan?

Useisiin kysymyksiin löytyy vastaus usein kysyttyä-sivuilta.
Voit kysyä myös alareunan chatissä tai Facebookissa – me vastaamme!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.