Hetta-Pallas ruskavaellus 2027

Vuonna 1934 merkityn vaellusreitin maisemat näyttäytyvät ruskan väriloistossa. Järjestämme vaelluksen syyskuun alussa 2027 ja lähdemme yhdelle Suomen legendaarisimmista vaellusreiteistä – Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Hetta-Pallas-reitille.

Vaativuustaso 2/3

Hetta

1.-4.9.2027

Hinta 349€

Kenelle

  • osallistua vaellukselle ryhmässä, jakaa elämyksiä ja löytää vaelluskavereita samanhenkisten osallistujien joukosta
  • lähteä vaellukselle ilman omien varusteiden hankintaa ja hyödyntää valmiiksi testattuja, olosuhteisiin sopivia laadukkaita välineitä
  • kokea vaelluksen turvallisesti kokeneen oppaan johdolla, ilman että sinun tarvitsee huolehtia aikataulusta, suunnittelusta tai riskien arvioinnista, olla lomalla
  • saada helppo ja matalan kynnyksen ensikosketus vaeltamiseen täysin avaimet käteen -periaatteella
  • haluat elämyksen, joka jää mieleen pitkäksi aikaa

Vaelluksen kouluttaja ja ohjaaja

Ulkoilma Akatemian yrittäjä, kouluttaja ja vaellusopas Vesa Viittala toimii kouluttajana tällä vaelluksella.

Vaelluksen kuvaus

Koe kun ruska saapuu tunturiin. Tämä noin 55 kilometriä pitkä tunturivaellus on linjattu vuonna 1934. Reitti kulkee yli tuntureiden poiketen välillä alas kuruihin kuin valmistaakseen kulkijaa kohtaamaan uuden henkeä salpaavan maiseman seuraavan tunturin laelta. Tällä vaelluksella kuljemme 4 päivää ja 3 yötä. Kaikki yöt on mahdollista nukkua varaustuvissa tai teltassa.

Ruskavaelluksen alustava ohjelma

Suosittelemme majoittumaan Hetan kodalla ennen ja jälkeen vaelluksen.
Lainavarusteet on jaettavissa vaellusta edellisenä iltana klo 18:00, näin pääset rauhassa pakkaamaan rinkan valmiiksi.

  • Päivä 1
    • Tapaaminen Hetan kodalla klo 9:30
    • Käymme varusteet huolella läpi ja säädämme rinkat selkään
    • Siirrymme vaellukselle, jonka aloitamme venekyydillä (15€/henk./2025*) Hetan kodalta
    • Päivämatka = Hetta – Sioskuru (n.12 km)
  • Päivä 2
    • Päivämatka = Sioskuru – Hannukuru (n.13 km)
    • Halukkaille mahdollisuus saunaan
  • Päivä 3
    • Päivämatka = Hannukuru – Nammalakuru (n.14 km)
  • Päivä 4
    • Päivämatka = Nammalakuru – Pallas (n.11 km)
    • Paluu Hetan kodalle yhteiskyydillä noin klo 16:30
    • Yhteiskyyti* jaetaan kaikkien kesken tasan.

Aikataulu voi tarkentua lähempänä. Otamme vastaan toiveita sisällöstä. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Ruskavaelluksen sijainti

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto sijaitsee Lapissa Enontekiön ja Muonion alueella. Linja-autolla pääsee Rovaniemeltä Hettaan päivittäin.

Lainattavat laadukkaat retkeilyvarusteet

Onpas helppoa! Meillä kaikki tarvittavat laadukkaat retkeilyvarusteet kuuluvat aina hintaan, ilman lisäveloitusta, sekä kesällä että talvella! Sinulla itselläsi tulee olla olosuhteisiin sopivat vaatteet ja jalkineet, sekä tarvittaessa sukset.
Ennen vaellusta saat kattavan infopaketin vaellukseen liittyvistä varusteista sekä huomioon otettavista asioista.

Kannustamme kimppakyyteihin, kimppakyydeistä, majoituksista ja muuta keskustelua sekä tukea saat vaelluksen omassa whatsapp-ryhmässä.

Laadukkaat lainavarusteet, ilman lisäveloituksia!

  • Rinkka (Häglöfs)
  • Teltta (Fjällräven ja MSR)
  • Makuupussi (untuva) (Haglöfs)
  • Makuualusta (ilmatäytteinen) (Therm-a-rest)
  • Retkikeitin kaasulla (MSR)
  • Vaellussauvat (MSR)
  • Otsalamppu (Led Lenser)
  • Nalgene

    Melonnassa lisäksi vielä:

  • Kajakki (Perception Essence 16/17)
  • Melontavarusteet melontaan (Kuituinen mela)
  • Kuljetamme ja huollamme varusteet

Ulkoilma Akatemian partnerit mahdollistavat käyttöösi laadukkaita retkeilyvarusteita.

Ruskavaelluksen vaativuustasot ja turvallisuus

Ruskavaellukselle osallistuminen ei vaadi aikaisempaa retkeilykokemusta (suosittelemme kuitenkin valmistautumaan vaellukseen), eikä kaikkia retkeilyvarusteita. Kauttamme on mahdollista lainata kaikki varusteet. Osallistujat saavat mahdollisuuden osallistua Ulkoilma Akatemian retkeilyn verkkokurssille. Maasto on melko helppoa kulkea, mutta polku on paikoin kivinen. Kiviset osuudet ovat kuitenkin helppokulkuisia. Osallistujilta vaaditaan normaalia kuntoa sekä liikkumiskykyä (vaellus on luokiteltu 2/3 (katso luokitukset)). Päivämatkat ovat noin 10 – 14 km. Kysy rohkeasti lisää.

 

ikon_koira_no
ikon_tent_yes
ikon_varusteet_yes
ikon-kuvake_linja_auto
ikon_sauna
ikon_vuori
ikon_alennus_yes
ikon_verkkokurssi_yes
1/3

Osallistujat voivat halutessaan käydä Ulkoilma Akatemian järjestämällä retkeilykurssilla ennen vaellusta. Retkeilykursseja järjestetään keväällä ja osallistuminen on maksullista.

Hinta ja ilmoittautuminen

Hinta sisältää

  • verot
  • ⁠metsähallituksen kävijä- ja käyttömaksut
  • laadukkaiden ⁠retkeilyvarusteiden lainauksen ilman lisäveloituksia tai vuokria
  • ⁠kattavan infokirjeen varustelistoineen
  • ⁠whatsapp-tuen
  • ⁠kuvapankin muistoja varten
  • ⁠ohjauksen maastossa
  • yhteiset turvallisuusvälineet (mm. Garmin inreach satelliittiviestintä, ea-välineet ja vedenpuhdistimet)
  • turvallisuussuunnitelman
  • ⁠kesäretkeilyn verkkomateriaalin käyttöösi (79€)
  • ensiaputaito verkkokurssi (arvo 65€) (Asiakkaana ohjatulla vaelluksella)

Huom! Hintaan ei sisälly

  • retkiruokia
  • Majoituksia ennen ja jälkeen vaelluksen
  • venekuljetusta, maksetaan suoraan Hetan kodalle (15€/henk./2026)
  • kuljetusta takaisin Hettaan. Kuljetusten osuus on yhteensä arviolta 20-30€ per henkilö. Kuljetukset on sovittu valmiiksi.

Maksuohjeet

  • HUOM! Ilmoittaudu mukaan maksamalla toimisto- ja materiaalimaksun 50 €!
  • Toimisto- ja materiaalimaksu alennuskoodilla ”varaus2027
  • Vain 10 paikkaa!
  • Toimisto- ja materiaalimaksun maksamisen jälkeen saat sähköpostiisi vahvistuksen osallistumisesta
  • Loppulaskun saat noin kaksi viikkoa ennen vaelluksen alkua, jonka eräpäivä on heti vaelluksen jälkeen
  • Tämän vaelluksen voit maksaa osittain myös liikuntaedulla, katso ohjeet
  • Mikäli haluat maksaa vaelluksen kokonaan ja heti, olethan ensin yhteydessä sähköpostitse, kiitos! info@ulkoilmaakatemia.fi

Vastuullisena järjestäjänä toimii Outdoor Adventures Finland (y-tunnus 3255796-2).


Jäikö jokin askarruttamaan?

Useisiin kysymyksiin löytyy vastaus usein kysyttyä-sivuilta. 

Voit kysyä myös sähköpostitse info@ulkoilmaakatemia.fi tai Instagram & Facebookissa – me vastaamme!

Tulevat kurssit ja vaellukset

Jämtland
Vaativuus:
3/3
04.08.2026–
10.08.2026
Hinta:
599 €
Puulaa
Vaativuus:
1/3
13.08.2026–
14.08.2026
Hinta:
149 €
kasivarren_eramaa_logo
Käsivarren erämaa
Vaativuus:
2/3
15.08.2027–
20.08.2027
Hinta:
499 €
Litokaira
Vaativuus:
2/3
21.02.2027–
25.02.2027
Hinta:
539 €
pallas_yllastunturin_kansallispuisto
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
Vaativuus:
2/3
16.06.2027–
19.06.2027
Hinta:
349 €
Etela-Konnevesi_RGB
Etelä-Konneveden kansallispuisto
Vaativuus:
2/3
17.07.2026–
19.07.2026
Hinta:
249 €

Kouluttajat

Tapaa Ulkoilma Akatemian kouluttajat

Kouluttaja Vesa Viittala

Vesa Viittala

Ulkoilma Akatemian yrittäjä, kouluttaja ja vaellusopas

Anna Ajasaho

Anna Aijasaho

Ulkoilma Akatemian kouluttaja ja vaellusopas

Kouluttaja Harri Jääskeläinen

Harri Jääskeläinen

Ulkoilma Akatemian kouluttaja ja vaellusopas

Kouluttaja Maarit Jääskeläinen

Maarit Jääskeläinen

Ulkoilma Akatemian kouluttaja ja vaellusopas

Kouluttaja Jari Hartikainen

Jari Hartikainen

Ulkoilma Akatemian kouluttaja ja vaellusopas

Johanna Palomäki

Ulkoilma Akatemian kouluttaja ja vaellusopas

Hetta - Pallas ruskavaellus 2027

2/3

Hetta, Pallas-Ylläs kansallispuisto
01.09.27
-
04.09.27

Hinta:

349€

Eväste ilmoitus

Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Lisäksi käytämme ulkopuolisen palveluntarjoajan (google) analytiikkapalvelua.