Vuonna 1934 merkityn vaellusreitin maisemat näyttäytyvät ruskan väriloistossa. Järjestämme vaelluksen syyskuun alussa 2027 ja lähdemme yhdelle Suomen legendaarisimmista vaellusreiteistä – Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Hetta-Pallas-reitille.
Vaativuustaso 2/3
Hetta
1.-4.9.2027
Hinta 349€
Ulkoilma Akatemian yrittäjä, kouluttaja ja vaellusopas Vesa Viittala toimii kouluttajana tällä vaelluksella.
Koe kun ruska saapuu tunturiin. Tämä noin 55 kilometriä pitkä tunturivaellus on linjattu vuonna 1934. Reitti kulkee yli tuntureiden poiketen välillä alas kuruihin kuin valmistaakseen kulkijaa kohtaamaan uuden henkeä salpaavan maiseman seuraavan tunturin laelta. Tällä vaelluksella kuljemme 4 päivää ja 3 yötä. Kaikki yöt on mahdollista nukkua varaustuvissa tai teltassa.
Suosittelemme majoittumaan Hetan kodalla ennen ja jälkeen vaelluksen.
Lainavarusteet on jaettavissa vaellusta edellisenä iltana klo 18:00, näin pääset rauhassa pakkaamaan rinkan valmiiksi.
Aikataulu voi tarkentua lähempänä. Otamme vastaan toiveita sisällöstä. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto sijaitsee Lapissa Enontekiön ja Muonion alueella. Linja-autolla pääsee Rovaniemeltä Hettaan päivittäin.
Onpas helppoa! Meillä kaikki tarvittavat laadukkaat retkeilyvarusteet kuuluvat aina hintaan, ilman lisäveloitusta, sekä kesällä että talvella! Sinulla itselläsi tulee olla olosuhteisiin sopivat vaatteet ja jalkineet, sekä tarvittaessa sukset.
Ennen vaellusta saat kattavan infopaketin vaellukseen liittyvistä varusteista sekä huomioon otettavista asioista.
Kannustamme kimppakyyteihin, kimppakyydeistä, majoituksista ja muuta keskustelua sekä tukea saat vaelluksen omassa whatsapp-ryhmässä.
Ruskavaellukselle osallistuminen ei vaadi aikaisempaa retkeilykokemusta (suosittelemme kuitenkin valmistautumaan vaellukseen), eikä kaikkia retkeilyvarusteita. Kauttamme on mahdollista lainata kaikki varusteet. Osallistujat saavat mahdollisuuden osallistua Ulkoilma Akatemian retkeilyn verkkokurssille. Maasto on melko helppoa kulkea, mutta polku on paikoin kivinen. Kiviset osuudet ovat kuitenkin helppokulkuisia. Osallistujilta vaaditaan normaalia kuntoa sekä liikkumiskykyä (vaellus on luokiteltu 2/3 (katso luokitukset)). Päivämatkat ovat noin 10 – 14 km. Kysy rohkeasti lisää.
Osallistujat voivat halutessaan käydä Ulkoilma Akatemian järjestämällä retkeilykurssilla ennen vaellusta. Retkeilykursseja järjestetään keväällä ja osallistuminen on maksullista.
Vastuullisena järjestäjänä toimii Outdoor Adventures Finland (y-tunnus 3255796-2).

Useisiin kysymyksiin löytyy vastaus usein kysyttyä-sivuilta.
Voit kysyä myös sähköpostitse info@ulkoilmaakatemia.fi tai Instagram & Facebookissa – me vastaamme!
Tapaa Ulkoilma Akatemian kouluttajat

Ulkoilma Akatemian yrittäjä, kouluttaja ja vaellusopas

Ulkoilma Akatemian kouluttaja ja vaellusopas

Ulkoilma Akatemian kouluttaja ja vaellusopas

Ulkoilma Akatemian kouluttaja ja vaellusopas

Ulkoilma Akatemian kouluttaja ja vaellusopas

Ulkoilma Akatemian kouluttaja ja vaellusopas
Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Lisäksi käytämme ulkopuolisen palveluntarjoajan (google) analytiikkapalvelua.