Keskellä ei mitään – Keskellä kaikkea

27 Tammikuuta 2026
Sanni @Luontolikka

Keskellä ei mitään – Keskellä kaikkea

Palasin viikko sitten elämäni ensimmäiseltä talvivaellukselta Syötteeltä. Tämä viikko on mennyt ikävöidessä takaisin luontoon ja sen hiljaisuuteen, kauniisiin maisemiin ja luonnossa liikkumisen energisoivaan olotilaan. Ja uskomatonta kyllä, ikävöin myös teltassa yöpymistä.

Matkustimme mieheni ja ystäväni kanssa pohjoiseen Turusta jo torstaina ja yövyimme ihanassa Liepeen Pappilassa Pudasjärvellä yhden yön. Tämä paikka meni ehdottomasti jatkoon, edullinen mutta idyllinen ja rauhallinen vanha pappilarakennus tarjosi kaiken, mitä tarvitsimme. Hyvä pysähdyspaikka matkalla pohjoiseen.

Perjantaina aamulla tapasimme talvivaelluksen ohjanneen Jarin ja muut osallistujat Syötteen luontokeskuksen parkkipaikalla. Jarin lisäksi meitä lähti matkaan 8 retkeilijää. Jaoimme Ulkoilma Akatemialta saadut lainavarusteet ja kokosimme talviteltat niin, että saimme niihin routamatot ja tukikaaret paikoilleen ja sitten vaan majoitus rullalle ja ahkioon tavaroiden päälle. Saimme Jarilta myös opastuksen bensakeitinten käyttöön. En ollut koskaan ennen lumikenkäillyt ja se tuntui hauskalta puuhalta samantien. Pieni vinkki: lumikengissä ei ole pakkia. Sitä kokeillessa voi päätyä kokovartaloparkkiin hankeen. Moni sanoi, että ahkion vetäminen suksien kanssa on miellyttävämpää, mutta koska minulla ei ollut vertailukohtaa tähän, en osannut kaivata suksia. Ulkoilma Akatemialta lainaksi saadut Jemtlander-ahkiot olivat hyvät ja tilavat, ne kulkivat tasaisesti kaatumatta ja hyvät vetovaljaat olivat tukevat käyttää. Ensimmäinen pysähdys oli lounastauko Annintuvalla. Joku sanoi nähneensä siellä kuukkeleita puussa. Ne olivatkin yhden ylitsemme lentäneen linnun lisäksi ainoat viikonlopun aikana nähdyt eläimet, mikä oli yllättävää.

Ensimmäisen yön vietimme maastossa käveltyämme n. 8 km matkan upeissa maisemissa. Illan ohjelmassa oli telttojen pystytys, bensakeitinten viritys ja lumesta veden sulattaminen päivälliseen sekä Nalgene-pulloihin, jotka toimivat lämpöpulloina makuupussissa yöllä. Olin ostanut myös pienemmät Nalgenet, joihin laitettu kuuma vesi piti pienessä kylmälaukussa elektroniikan, lääkkeet ja nestemäiset eväät plussan puolella. Pienen illalla pidetyn yhteisen keskusteluhetken jälkeen vetäydyimme nukkumaan telttoihin. Telttayö oli se asia, jota jännitin etukäteen ehkä eniten, mutta lainavarusteina saadut kuitumakuupussi ja untuvamakuupussi päällekkäin, hyvä ilmatäytteinen retkipatja, merinovillakerrasto, pipo, hanskat ja kaksi kuumaa Nalgenea, toinen jaloissa ja toinen kainalossa, toivat juuri sopivan lämpötilan nukahtamiseen. Pakkasta ei ollut kovin paljon, ehkä -7 astetta.

Aamulla klo 7 mietin, missä olen ja miksi nenänpääni on kylmä. Aivosolut potkivat toisiaan hereille ja kertoivat mun juuri selvinneen ensimmäisestä talvitelttayöstä hengissä ja jäätymättä. Siitä toppavaatetta päälle ja valmistautumaan aamupalan nauttimiseen ja lounasta varten lumen sulattamiseen ja veden keittämiseen, sillä lounas laitettiin muhimaan ruokatermoksiin valmiiksi aamupäivän kävelyn ajaksi. Lähtömme viivästyi alkuperäisestä suunnitelmasta, kun retkeilijöistä kaksi jouduttiin evakuoimaan sairastumisen vuoksi. Jari saattoi evakuoidut latureitin varteen, josta latukone poimi heidät kyytiin. Tällä vaelluksella ei katseltu kelloa, joten matkaan lähdön viivästyminen ei juuri haitannut. Laitoimme rauhassa tavaroita kasaan ja huolsimme itseämme. Ihanan rauhallinen aamu.

Toisen päivän muutaman kilometrin kävelymatka tuntui sitten pidemmältä kuin se kilometreissä todellisuudessa oli. Yöllä oli satanut n. 15 cm uutta lunta ja kun se oli peittänyt kelkkareitit alleen, oli päivä hyvin fyysinen. Evakuoinnin takia vedettävänä oli osalla ylimääräisiä tavaroita ja pari ahkiota, Jari kiskoi sinnikkäästi kärjessä välillä umpihangessa kahden ahkion kanssa ja silti rentoa asennetta riitti. Ihan mahtava tyyppi! Kävellessä tuli hiki, mutta pysähtyessä kylmä, onneksi lainassa oli kaikilla Ulkoilma Akatemian ihanat isot ja lämpimät taukotakit, joita en voi kuin ylistää.

Toisen yön vietimme teltoissa Ahmatuvan pihapiirissä, mutta pääsimme Ahmatuvalle kamiinan lämpöön kuivattelemaan vaatteita. Suunnitelmissa oli lumikenkäillä käymään näkötornilla, mutta viivästyneen lähdön vuoksi ilta olisi alkanut jo hämärtää paluumatkalla ja sumuisen kelin vuoksi näkyvyys olisi ollut heikko, joten päätimme jättää sen väliin. Illalla kokoonnuimme pihapiirissä olevan kodan suojiin oman pienen ja erittäin mukavan vaellusporukkamme kesken paistelemaan makkaraa ja jakamaan kokemuksia vaelluksesta siihen mennessä. Ahmatuvalla pysähtyi muitakin retkeilijöitä, joiden kanssa jaoimme kokemuksia.

Aamulla herätys oli klo 06, kylmä nenänpää olisi voinut mieluusti nukkua vielä makoisasti muutaman tunnin, en muista milloin viimeksi olisin nukkunut niin hyvin! Matkaan oli silti päästävä ajoissa, ja aamutoimet otsalampun valossa lumen juomavedeksi sulatteluineen kestivät sellaisen 3 h. Latukone evakuoi ennen lähtöä vielä yhden retkeilijän vanhan polvivamman aktivoiduttua lumikenkäilyssä, samalla pääsimme eroon parista ylimääräisestä ahkiosta. Viimeinen päivä oli noin 10 km ja jälleen suureksi osaksi lumen peittämää reittiä. Näin ollen retken 1/3 vaativuustaso ei ihan pitänyt paikkansa, mutta näihin muutoksiin on hyvä varautua jo mielessään etukäteen, sillä luonto ja olosuhteet voivat muuttaa vaelluksen vaativuutta. Teimme myös reittimuutoksia viimeiseen päivään, sillä lumi oli peittänyt alleen alun perin suunnitellun reitin opasteet. Päädyimme pitämään taukoa kivalle Ylpiäntuvalle, jonka pihapiirissä ollut huussi oli tervetullut yllätys. Muutama vaatekerros merinovillaa ja toppavaatetta asettaa nimittäin omat haasteensa wc-asioinnille luonnon helmassa, näin naisena ainakin. No, kokemus se sekin. Viimeisen päivän osuus sisälsi myös päivistä eniten korkeuseroja, ahkiota vedettiin välillä puuskuttaen ylämäkeen ja jarrutellen alamäkeen. Itse kokeilin pari kertaa myös takapuolijarrua, kun mäessä perässä tullut ahkio puski vahtia ja työnsi mut hirnumaan hankeen. Tuli ihanat lapsuusmuistot mieleen.

Ja mitä talvivaellus sitten antoi muuta kuin kokemuksen henkiinjäämisen ilosta? Se antoi rauhaa. Hiljaisuutta. Maisema oli mykistävän kaunis, lumiset puut kuin maagisia hahmoja ympärillämme. Valkoisella on monta eri sävyä ja niiden vaihtelut maisemassa vaaleanpunertavasta valkoisesta harmahtavaan oli uskomattoman kaunista. Ei ollut muka paljonkaan nähtävää ja silti silmät ahmivat kaikkea sydämeen talletettavaa maisemaa. Muistan miettineeni, miten paljon upeampi on tämä ilmainen maisema verrattuna kaupunkiin kalliilla rakennettuihin näyttäviin rakennuksiin. Meidän Suomemme on puhdas ja kaunis.

Vaellus luonnossa antoi nöyryyttä ja muistutuksen siitä, että suunnitelmat voivat muuttua ja esim. sairastuminen tai loukkaantuminen kesken reissun voi iskeä kenen tahansa kohdalle. Hyvät pelastus- ja turvallisuussuunnitelmat on hyvä tehdä etukäteen jokaiselle reissulle myös omatoimisesti vaeltaen, nyt Jari hoiti tilanteet mallikkaasti evakuointien suhteen. Puhdas ja raikas ulkoilma, liikkuminen, tällaiselle peruskuntoiselle ihmiselle juuri sopiva fyysinen rasitus, tekivät hyvää. Vaellus oli perusasioihin keskittymistä. On uskomatonta, miten positiivinen vaikutus voi olla sillä, että saa sulkea kaiken muun mielestään ja keskittyä vain omiin perustarpeisiin parin vuorokauden ajaksi. Onko mun kylmä, kuuma, onko nälkä, jano? Aika kuluu leiriä pystyttäessä ja purkaessa, retkiruokia ja eväitä syödessä, lunta sulatellessa. Pienistä keskusteluissa ihmisten kanssa, joista ei tiedä oikeastaan kuin etunimen. Siellä keskellä ei mitään mulla oli kaikki se mitä juuri sillä hetkellä tarvitsin. Eikä tämä jää ainakaan omalla kohdallani viimeiseksi talvivaellukseksi, siitä olen varma. Ensi talven Ulkoilma Akatemian vaelluksille on näköjään ilmoittautumiset jo auki. Mitä jos lähtisit kokeilemaan tämän myös itse?

Sanni