Istun keittiön pöydän ääressä ja puristan kädessäni äsken kaupasta hakemaani rakkolaastaripakettia. Kelaan päässäni muutaman viime päivän tapahtumia ja keskusteluja ja yritän ymmärtää, missä vaiheessa taas menin sanomaan ”okei”.

Muistikuvien alkuasetelmassa mä makasin kotona sohvannurkassa ja olin valmistautunut ottamaan vastaan viestejä universumilta siitä, mitä sitä seuraavaksi elämällään tekisi (eli makasin sohvalla katsomassa Netflixiä). Se konkretisoitui sillä hetkellä ystäväni Einiltä tulleen tekstiviestin muodossa: ”Mä ilmiannoin sut Vesalle!”. Seurasi kauhunsekaiset nanosekunnit, joissa ehdin käydä läpi kaikki tuntemani Vesat ja rikkeet, joihin oon syyllistynyt liikenteessä, veroasioissa, valtionsalaisuuksissa ja mumman salaisen salaatinkastikereseptin jakamisen suhteen. Ei tullut mieleen ketään uhkaavaa Vesaa, joten annoin ystävälle mahdollisuuden kertoa lisää. Informaatiota ei tullut kovin paljon, mutta just sen verran, että mä kiinnostuin, että mikäs juttu se tämä olisikaan. Ihmisenä oon sellainen, että kirjainten kaava E+I=OKEI ja se on sitten saanut mut välillä tilanteisiin, joissa venyn ja vanun ja stressaan hiukset harmaiksi ja sitten toisinaan siitä on alkanut mielettömiä elämänkokemuksia, elämään tullut uusia mahtavia ihmisiä ja muistoja, joista olen kiitollinen. Oliko tämä nyt sellainen hetki?

Kävi ilmi, että kyseinen Vesa oli Ulkoilma Akatemian omistaja. Etsinnässä oli ihan tavallinen ihminen, joka lähtisi kokeilemaan Ulkoilma Akatemian kursseja, retkiä ja vaelluksia seuraavien lähivuosien aikana ja jakamaan niistä kokemuksensa myös muille somen kautta. Mä oon tiivistänyt tämän idean sanoihin ”taviksesta retkeilijä”, sillä nimenomaan tarvittiin mun kaltaista ihmistä, jolle vaeltaminen ja retkeilyharrastus on suhteellisen uusi asia, mutta joka lähtisi ennakkoluulottomasti kokeilemaan vähän kaikenlaista ja dokumentoimaan sen kuvin, sanoin ja videoin. Ystäväni oli oikeassa, hän tiesi, etten voisi kieltäytyä. Sillä E+I=OKEI.