
”Suomen tunnetuin kansallismaisema. Koe Kolin lumo, avara ja upea maisema jylhien vaarojen laelta. Etsi mielen ja sielun rauhaa ikiaikaisista metsistä ja näkymistä yli Pielisen.”

Ruskavaellus syyskuussa 2025 Kolin kansallispuistoon Pohjoista Herajärven kierrosta mukaillen. Tällä vaelluksella kuljemme läpi jylhien vaaramaisemien, ahojen, karujen männiköiden ja vanhojen kuusikoiden. Matkalla koemme luontoa ja perinnemaisemia. Suomen tunnetuin kansallismaisema yli Pielisen on sykähdyttävä ja mieleenpainuva kokemus.
Oletko jo tutustunut Pirunkirkon lohkareluolaan, näkymiin Vesivaaralta Herajärvelle tai Rykiniemen hiekkarantaan? Reitin monipuolinen luonto tarjoaa valtavasti nähtävää, lähde mukaan!

Ruskavaelluksen varusteet

Ruskavaelluksen vaativuus
Kolin vaellukselle osallistuminen ei vaadi välttämättä aikaisempaa retkeilykokemusta (suosittelemme kuitenkin valmistautumaan vaellukseen), eikä kaikkia omia retkeilyvarusteita. Reitillä on pitkiä nousuja ja alamäkiä. Paikoitellen reitillä on kiviä ja juuria, jotka tekevät polusta epätasaisen. Reitillä on vetolautta, kahluuvaijeri sekä pitkoksia ja siltoja, jotka auttavat kosteiden paikkojen, purojen ja jokien ylittämisessä. Osallistujilta vaaditaan reitin kulkemiseen normaalia peruskuntoa sekä liikkumiskykyä. Päivämatkat ovat noin 7-13 km. Ruskavaelluksen kokonaismatka on noin 53 km. Kolin ruskavaellus on (2/3) vaativa korkeuserojen takia.
Kauttamme on mahdollista lainata kaikki tarvittavat retkeilyvarusteet, ilman lisäveloituksia. Osallistujat saavat Ulkoilma Akatemian verkkokurssin käyttöönsä ennen vaellusta.
Osallistujat voivat halutessaan käydä Ulkoilma Akatemian järjestämällä retkeilykurssilla ennen vaellusta. Retkeilykursseja järjestetään alkukesästä ja osallistuminen on maksullista.

Ruskavaelluksen alustava ohjelma
Tapaaminen Kolilla, Luontokeskuksen alaparkkipaikalla kello 11:00. Käymme varusteet kunnolla läpi ja valmistaudumme vaellukseen.
- Päivä 1
Päivämatka = Kolin luontokeskus alaparkkipaikka – Koli – Myllypuro = noin 8 km. Illalla perehdymme leiriytymiseen sekä itsensä ja varusteiden huoltoon. - Päivä 2
Päivämatka = Myllypuro – Kiviniemi = noin 13 km. Mahdollisuus saunaan. Illalla käymme läpi rutiinit sekä huollamme itseämme. - Päivä 3
Päivämatka = Kiviniemi – Rykiniemi = noin 11 km. Vesistön ylitys. Illalla käymme läpi rutiinit sekä huollamme itseämme. - Päivä 4
Päivämatka = Rykiniemi – Ylä-Murhi = noin 8 km + Pirunkirkon luola noin 3 km. Vesistön ylitys ja käymme myös pirunkirkon luolassa ilman rinkkoja. - Päivä 5
Päivämatka = Ylä-Murhi – Kolin luontokeskus = noin 12 km. Vaellus päättyy Kolin luontokeskukselle.
Aikataulu voi tarkentua lähempänä. Otamme vastaan toiveita sisällöstä. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Vaelluksen ohjaajat

Vaelluksen ohjaajina toimii Ulkoilma Akatemian kouluttajat Harri ja Maarit Jääskeläinen. Harri ja Maarit ovat toimineet Kolin luontokeskus Ukon oppaina, joten nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä ns. paikallisoppaiden kanssa vaeltamaan Kolille. ”Haluamme näyttää Kolin kaikki parhaat paikat”.

Vaelluksen aloituksen sijainti
Kolin kansallispuisto sijaitsee Joensuu – Lieksa -tien (kantatie 73) itäpuolella. Kolille on Joensuusta matkaa noin 70 km. Jyväskylästä 302km. Helsingistä 487km.

Kolin ruskavaellus reitti ja profiili

Kolin luonto ja ympäristö
Kolin alueen kallioperä mullistui tuliperäisen saariston työntyessä mantereen päälle noin 1,9 miljardia vuotta sitten. Poimutuksessa syntyi Karelidien vuoristo. Sittemmin rapautuminen on kuluttanut alkujaan lähes Himalajan kokoisen vuorijonon nykyisiin mittoihinsa. Vain kovin kiviaines, kvartsiitti, on jäänyt jäljelle. Ukko-Kolin päällä voi istuskella rapautumisen seurauksena paljastuneella valkoisella kvartsiitilla.
Vaarajonon ja koko Etelä-Suomen korkein kohta, Ukko-Koli, kohoaa 347 metriä merenpinnan ja 253 metriä Pielisen pinnan yläpuolelle. Lähde: luontoon.fi
Ruskavaelluksen hinta
Vaelluksen hinta on 429€henkilö.
Hinta sisältää
- veron
- kattavan infokirjeen varustelistoineen
- whatsapp-tuen
- koulutuksen ja ohjauksen maastossa
- osallistuja saa myös käyttöönsä Ulkoilma Akatemian kesäretkeilyn verkkokurssin (arvo 79€)
- tarvittaessa lainaksi kaikki retkeilyvarusteet, ilman lisäveloitusta
Huom! Hintaan ei sisälly retkiruokia, kuljetuksia ja majoituksia eikä vakuutuksia. Infokirjeen yhteydessä saat lisätietoa retkiruuista sekä alennuskoodeja retkiruokien ostoon.
Vaelluksen maksaminen
Voit maksaa koko vaelluksen kerralla, tai maksaa toimisto- ja materiaalimaksun 50 €. Toimisto- ja materiaalimaksu alennuskoodilla ”varaus2025”. Toimisto- ja materiaalimaksu 50€ sisältää infokirjeen, whatsapp tuen ja kesäretkeilyn verkkomateriaalin käyttöösi.
Ilmoittautumisen jälkeen saat sähköpostiisi vahvistuksen sekä loppulaskun, jonka eräpäivä on heti vaelluksen jälkeen. Ruskavaellus ostetaan Holvi-verkkokaupasta.
Tämän retken voit maksaa myös liikuntaedulla, katso ohjeet.
Vaelluksen vastuullisena järjestäjänä toimii Outdoor Adventures Finland (y-tunnus 3255796-2).
Jäikö jokin askarruttamaan?

Useisiin kysymyksiin löytyy vastaus usein kysyttyä-sivuilta.
Voit kysyä myös alareunan chatissä tai Facebookissa – me vastaamme!