Tämä sivu on tehty vastaamaan huoleen, joka voi syntyä koronaviruksen (Covid-19) leviämisestä Suomessa. Kuinka koronavirus vaikuttaa Ulkoilma Akatemian talven kursseihin ja vaelluksiin?

Rajoitukset 2022 ja koronapassi

Mahdolliset rajoitukset voivat vaikuttaa retkeilykurssin järjestämiseen tai osallistumiseen. Päivitämme tähän tietoa, jos rajoitukset astuvat voimaan.

Kurssille saa osallistua vain terveenä. Kurssilla noudatetaan turvavälejä. Kurssilla voi käyttää kasvomaskia. Jokainen osallistuu omalla vastuulla.

Emme edellytä koronapassia, ellei viranomaisten ohjeistus tätä välttämättömästi vaadi.

Olethan rohkeasti yhteydessä mikäli haluat siirtää osallistumista koronatilanteen vuoksi.

Yleistä koronasta

Ulkoilma Akatemian talven kurssit sijoittuvat tammi-maaliskuun aikaan. Kilpisjärven vaellus huhtikuulle.

Kurssit ja vaellukset ovat turvallisia ympäristöjä. Emme ole suljetussa tilassa, joten jokaisella on tilaa hengittää. Yleisesti virukset leviävät helpommin sisätiloissa.

Kuinka välttää koronavirustartuntaa?

  • Pidä riittävä turvaväli muihin ihmisiin. Vältä ihmisjoukkoja. Käytä suojamaskia kun et pysty pitämään turvaväliä.
  • Pidä kädet puhtaana. Pese kädet aina kun tulet ulkoa sisään, ennen ruoan laittoa ja ruokailua, wc-käynnin, niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen, kun olet koskenut samoja pintoja kuin mahdollisesti flunssainen henkilö.
  • Paras tapa pestä kädet on käyttää lämmintä vettä ja nestesaippuaa.
  • Käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta, jos pesu vedellä ja nestesaippualla ei ole mahdollista.
  • Kun käytät alkoholipitoista käsihuuhdetta, ota kerralla määrä, jolla pystyt hieromaan kätesi kauttaaltaan.
  • Ohje käsienpesusta ja yskimisestä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Miten koronavirus tarttuu?

Koronavirukset leviävät ihmisestä toiseen erityisesti hengitystie-eritteiden välityksellä pisaratartuntana. Suurin riski tartunnalle syntyy, kun tartunnan saanut yskäisee lähiympäristöön. Tartunta on mahdollinen myös kosketustartuntana käsien kautta sairastuneen henkilön ysköksistä saastuneiden materiaalien tai pintojen kautta. Uuden koronaviruksen tarttuvuus ei vielä ole tarkoin selvillä. Tartunnan saaminen oireettomalta ihmiseltä on tämänhetkisen tiedon mukaan epätodennäköistä.
(Lähde: 10.3.2020 Työterveyslaitos)

Epäilen että minulla on koronavirus – kuinka toimin?

Jos yskittää, yski nenäliinaan tai hihaasi. Älä yski kämmeneesi koskaan. Laita nenäliina sekajätteisiin.

Koronavirukseen sairastuneiden oireita ovat olleet kuume, yskä ja hengenahdistus. Virustartunnan nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta voidaan estää viruksen leviämistä.

Jos epäilet, että olet ollut tekemisissä mahdollisesti virusinfektioon sairastuneen henkilön kanssa sekä saat kuumetta ja hengitystieoireita 14 vuorokauden kuluessa tapaamisesta, ota ensisijaisesti puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskukseen, työterveyshuoltoon tai terveydenhuollon päivystykseen. Sieltä saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen.

Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta tarjoaa yleistä tietoa uudesta koronaviruksesta. 0295 535 535. Puhelinneuvonta on auki arkipäivisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9-15. 

Ajankohtaiset ohjeet löytyvät THL:n sivuilta osoitteesta https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

Joudun perumaan osallistumiseni kurssille tai vaellukselle – kuinka toimia?

Peru osallistuminen mikäli sinulla on koronavirukseen liittyviä oireita. Oireiden esiintymisestä on kuluttava ainakin 10 vuorokautta ennen kuin on turvallista osallistua kursseille tai vaelluksille. Sairastumisen jälkeen on syytä rauhallisesti palata normaaliin liikuntaan ja antaa keholle aikaa palautua ennen rasitusta.

Peruutus tehdään ensisijaisesti lomakkeella. Henkilöllä, jolla on koronavirukseen sairastuneiden oireita, ei tarvitse liittää peruutukseen lääkärintodistusta vaikka osallistumiseen olisi alle 30 vrk. Pyrimme ensisijaisesti löytämään korvaavan kurssin tai siirtämään osallistumisen seuraavalle kaudelle / lahjakortti. Toissijaisesti voimme palauttaa kurssimaksun. Kurssimaksun palauttamista varten toimimme normaalien peruutusehtojen mukaisesti.

Kuinka huomioimme koronaviruksen kursseilla ja vaelluksilla?

  • Emme kättele.
  • Pidämme turvaväliä muihin osallistujiin. 2 metriä.
  • Kouluttajalla on varattu kaikille riittävästi alkoholipitoista käsihuuhdetta.
  • Käytämme vain omia juomapulloja sekä mukeja.
  • Käytämme jokaiselle omaa telttaa. Samassa seurueessa olevat voivat käyttää samaa telttaa.
  • Otamme turvallisuussuunnitelmassa huomioon karanteenin mahdollisuuden.
  • Varaudumme toimimaan tilanteessa, jossa on koronavirusepäily.
  • Kerromme kaikille osallistujille, kuinka toimimme koronavirusepäilyn kanssa.
  • Meillä on kaikille osallistujille tarvittaessa kertakäyttöisiä kasvomaskeja.
Noudatamme koko kurssin tai vaelluksen ajan turvavälejä. Emme kättele!

Kurssi tai vaellus joudutaan perumaan koronaviruksen takia – kuinka toimia?

Mikäli Ulkoilma Akatemian järjestämä kurssi tai vaellus joudutaan perumaan koronaviruksen tai koronavirusepäiluyn vuoksi, niin tulemme toimimaan seuraavasti:

Ilmoitamme kaikille osallistujille tekstiviestillä ja sähköpostilla (jos alkuun yli 24 tuntia) puhelimitse tekstiviestillä tai soittamalla (jos alkuun alle 24 tuntia).

Peruminen “force majeure” tilanteessa, joka tarkoittaa sopimuksen osapuolista riippumatonta, odottamatonta poikkeuksellista tapahtumaa, joka estää sovitun velvollisuuden täyttämisen. Vastuumme rajoittuu maksettujen varaus- ja kurssimaksujen palautukseen. Emme hyvitä kolmannen osapuolen kanssa tehtyjä sopimuksia.

Kuinka nopeasti saan rahani takaisin?

Maksujen palautuminen tapahtuu normaalisti 14-30 vuorokaudessa. Maksujen palautuminen saattaa kestää normaalia pidempään, mikäli peruutuksia tulee normaalia enemmän. Tiedotamme tästä jokaiselle henkilökohtaisesti.

Sivu on tehty ainoastaan palvelemaan Ulkoilma Akatemian asiakkaita. Yleisiin koronavirukseen liittyviin kysymyksiin löytyy vastauksia mm. THL:n sivuilta.

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

Kysy tarvittaessa lisätietoa

Voit kysyä myös chatissä, lomakkeella tai Facebookissa – me vastaamme!

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.